Julkaistu TVO:n Ytimekäs-asiakaslehdessä.
Poliittisten päättäjien ymmärrys ilmastonmuutoksesta tulevaisuuttamme varjostavana uhkana on lisääntynyt merkittävästi sitten 90-luvun. Tuoreiden kyselyjen mukaan myös selvä enemmistö kansalaisista pitää ilmastonmuutosta edelleen vakavana ongelmana.
Aina ilmastohuoli ei kuitenkaan muutu politiikassa kunnianhimoisiksi toimiksi päästöjen ripeäksi vähentämiseksi. Syitä on monia.
Ensinnäkin vaikka ilmastohuoli on pysynyt vahvana, vuosien 2008–09 huomiohuipusta on tultu alas. Kansainvälisten ilmastoneuvottelujen takkuaminen ja talouskriisin nousu ovat siirtäneet ilmastoa pari pykälää alemmas poliitikkojen tärkeysjärjestyksessä.
Toiseksi ilmastohuoli on välillä kovin valikoivaa. Osalle toimijoista ilmasto näyttää olevan kortti, joka lyödään pöytään lähinnä silloin, kun se palvelee omaa etua.
Kun teollisuus kampanjoi meriliikenteen rikkipäästöjä leikkaavaa direktiiviä vastaan tai ydinvoiman lisärakentamisen puolesta, ilmastonsuojelu on kärkiargumenttien joukossa. Kun keskustellaan energiaverojen korottamisesta tai päästökaupan vahvistamisesta, ilmastopäästöjen vähentäminen ei enää olekaan niin tärkeää.
Kolmanneksi meitä vaivaa pieni Suomi -syndrooma. Vähättelemme mahdollisuuksiamme osallistua globaalin ongelman ratkaisemiseen, vaikka tuskin millään muulla maalla on yhtä hyvät edellytykset toimia ilmastonsuojelun edelläkävijänä.
Pakenemme mieluusti kiinalaisten kapeiden hartioiden taakse, vaikka me itse olemme ensisijaisesti vastuussa omista päästöistämme. Kiinalaiset eivät aja Euroopan ikääntyneimpään kuuluvaa autokantaamme eivätkä pyöritä hiililauhdevoimaloitamme; teemme sen ihan itse.
Neljänneksi parhaasta tehdään suotta usein hyvän pahin vihollinen. Lentoteollisuus vastustaa lentoliikenteen sisällyttämistä EU:n päästökauppaan, koska toivoo globaalia päästökauppaa. Energiateollisuus sättii enemmistössä EU-maita käytettäviä syöttötariffeja, koska suosii mieluummin vihreitä sertifikaatteja.
Syitä on monia muitakin. Mainitsen vielä yhden, tärkeimmän.
Ilmastopolitiikasta puuttuu sama kriisitietoisuus, joka Euroopassa nyt vallitsee talouspolitiikassa. Filosofi Pekka Himanen on verrannut tilannetta siihen, että lääkäri kertoo potilaalle vastaanotolla: ”sinulla on syöpä, ja minusta se on tärkeä asia”.
Ilmastokriisi ei ole vain ”tärkeä asia” muiden joukossa. Ilmastokriisi uhkaa pahimmillaan horjuttaa järjestäytyneen sivilisaation perusteita. Jos sen torjunnassa epäonnistutaan, vientiteollisuuden kilpailukyky tai tulonjaon epätasaisuus ovat huolistamme pienimpiä.
Euroopan talouskriisiin on ajauduttu, koska päättäjät eivät ole suhtautuneet riittävän vakavasti synkkiin pilviin taivaanrannalla. Valtiontalouden tasapainottaminen, pankkien vakavaraisuus ja rahoitusmarkkinoiden keinottelun suitsiminen on jätetty huomiselle, sitten ylihuomiselle. Päivä sen jälkeen kriisi onkin ollut jo sylissä.
Ilmastokriisiin ajaudutaan päivä päivältä samalla reseptillä.
Oras Tynkkynen
Kirjoittaja on Vihreiden kansanedustaja ja varapuheenjohtaja, joka toimi viime vaalikauden valtioneuvoston ilmastopoliittisena asiantuntijana.
