Cancunin kokouksen viimeisenä iltana saatiin puheenjohtajan ehdotus ilmastosopimuksen (LCA) alaiseksi neuvottelutekstiksi. Luonnos onnistui kokoamaan kieli keskellä suuta ratkaisuja useimmista keskeisistä kysymyksistä.

Paperi kattaa mm.

• tavoitteen rajoittaa lämpeneminen enintään kahteen asteeseen
• prosessin määrittää globaali päästötavoite vuodelle 2050 ja takaraja maailman päästöjen kasvun taittamiselle
• pitkän aikavälin tavoitteen ja toimien riittävyyden arvioinnin vuoteen 2015 mennessä sekä mahdollisuuden tiukentaa tavoitetta 1,5 asteeseen
• viittaukset sekä teollisuus- että kehitysmaiden osana Kööpenhaminan sitoumusta ilmoittamiin kansallisiin päästötavoitteisiin
• toiveen tiukentaa kansallisia tavoitteita
• prosessin suurimpien mahdollisten porsaanreikien – kuuma ilma ja nielulaskenta – arviointiin
• rekisterin perustamisen ja mittaamisen, raportoimisen ja verifioinnin (MRV) kansainvälisesti tuetuille kehitysmaiden toimille
• kehitysmailta päästöraportit joka toinen vuosi, raporteille kansainvälinen arviointi (international consultation and analysis, ICA)
• kehikon kehitysmaiden metsäkadon pysäyttämiseen tähtääville toimille (REDD+)
• päätöksen uusien markkinamekanismien harkitsemisesta
• vahvistuksen teollisuusmaiden 100 mrd. dollarin ilmastotuelle vuonna 2020
• lyhyen aikavälin rahoituksen vuotuisen seurannan
• uuden ilmastorahaston (Green Climate Fund) perustamisen
• vuoden jatkomandaatin avoinna olevien kysymysten ratkaisemiselle

Keskustelussa puheenjohtajan tekstiä kannatti selvä valtaosa maailman maista sekä pohjoisesta että etelästä. Tukensa osoittivat mm. Kiina, Yhdysvallat, Intia, EU:n 27 jäsenmaata, runsas tusina Latinalaisen Amerikan valtiota, Afrikan ryhmä ja koko köyhimpien kehitysmaiden valtava joukko. Vastaan harasivat lähinnä Saudi-Arabia ja pari sosialistista Latinalaisen Amerikan maata, etunenässä Bolivia.

Keskustelun jälkeen siirryttiin nuijimaan päätöksiä monikerroksisen ilmastokokouksen eri tasoilla. Bolivia piti pitkiä palopuheita sopua vastaan, mutta jäi yksin. Kolumbia, Guatemala ja Gabon nousivat vastustamaan kehitysmaakumppaninsa yrityksiä estää koko muuta maailmaa etenemästä.

Mitä ihmettä Cancunissa sitten tapahtui? Miten laihat odotukset vaihtuivat yhtäkkiä melko lihaviksi tuloksiksi? Miten ilmastoneuvottelut nousivat tuhkasta?

Syitä on monia, mutta erityinen kiitos kuuluu kahdelle maalle – tai oikeastaan ihmiselle. Ensinnäkin ministeri Ramesh ohjasi Intian aiemmalta joustamattomalta linjalta rakentavalle ja sopua hakevalle kannalle – huolimatta äänekkäästä kritiikistä kotimaassa.

Toiseksi emäntämaa Meksikon ministeri Espinosa osoitti fakiirin taitoja luotsatessaan neuvottelut yli Kööpenhaminan traumasta ja läpi häirikkömaiden protestien. Taikasanoja olivat avoimuus ja osallistaminen, kaikkien osapuolten pitäminen keskusteluissa mukana.

Tästä on hyvä jatkaa kohti Durbanin ilmastokokousta.