Itsenäisyyspäivänä Suomi on hiljentynyt muistamaan maamme kamppailua oikeudesta päättää omasta tulevaisuudestaan. Viettäessäni itsenäisyyspäivää ilmastoneuvotteluissa Qatarissa olen miettinyt yleistä tapaamme hahmottaa pienen Suomen asema suuressa maailmassa.

Kotimaisessa keskustelussa sadatellaan usein sitä, että Eurooppa ja Suomi joutuvat liki yksin torjumaan ilmastonmuutosta muiden porsastellessa estoitta. Erityisesti syyttävä sormi osoittaa Kiinaan.

Eikä ihan syyttä. Kiinan energiankulutus kasvaa kohisten ja uusia hiilivoimaloita nousee huolestuttavaa tahtia.

Kiina ei kuitenkaan ajelehdi kohti ilmastokriisiä toimettomana. Maa pyrkii hillitsemään päästöjen kasvua lukuisin keinoin – joillakin mittareilla jopa enemmän kuin monet rikkaat teollisuusmaat.

Kiina satsaa uusiutuvaan energiaan kirkkaasti eniten maailmassa. Esimerkiksi syöttötariffit maa otti uusiutuvien edistämisessä käyttöön ennen Suomea.

Tuulivoimakapasiteetti on jo tuplat perinteiseen mahtimaahan Saksaan verrattuna. Aurinkosähkön kapasiteetti kasvoi yli kymmenkertaiseksi (!) vain kahdessa vuodessa. Aurinkoteknologian vuotuinen vienti on noussut 36 miljardiin dollariin.

Uusia hiilivoimaloita rakennetaan kyllä maahan sadoittain. Samalla kuitenkin suljetaan vanhoja ja tehottomia hiilivoimaloita – viidessä vuodessa 72 000 megawatin edestä.

Keskimäärin Kiinan hiilivoimalat ovat jo nyt tehokkaampia kuin Yhdysvalloissa ja EU:ssa. Vuonna 2015 asetetaan hiilen tuotannolle katto. Energiankulutuksessa provinsseille on asetettu sitovia enimmäisrajoja, kun meillä EU:ssa tehokkuustavoitteet ovat yhä ei-sitovia.

Ensi vuonna Kiinassa alkaa päästökauppakokeilu. Jo pilottivaiheessa järjestelmästä tulee heti EU:n jälkeen maailman suurin. Tavoitteena on siirtyä koko maan kattavaan päästökauppaan joskus vuosikymmenen puolivälin jälkeen – melko varmasti ennen vaikkapa Yhdysvaltoja.

Tavoitteet ja toteutus ovat tunnetusti kaksi eri asiaa. Erityisesti tämä näkyy Kiinan kaltaisessa jättimaassa, jossa keisari asuu kaukana vuorten takana.

Esimerkiksi vuosien 2006-10 tavoitteet energiaintensiteetin leikkaamisesta 20 prosentilla ja ”uuden energian” osuuden nostamisesta 10 prosenttiin jäivät karvan verran vajaiksi. Vaikka Kiina on tehnyt paljon, sen pitää tehdä paljon enemmän, jotta maailmalla on mahdollisuus torjua ilmastokriisi.

Suomi ei ole silti jäämässä yksin. Kiinan leveän selän takana ei voi piilotella loputtomiin, jos haluaa pakoilla ilmastovastuuta.

Kaikki merkittävät päästöjen tupruttelijat Yhdysvalloista Intiaan ja Etelä-Afrikasta Japaniin rajoittavat jo päästöjään. Nyt pitää vain kiristää tahtia.

Parhaassa tapauksessa syntyy hyvän kierre, kun yksien maiden reippaammat sitoumukset rohkaisevat toisetkin etenemään. EU voi tehdä osansa siirtymällä kunnianhimoisempaan 30 prosentin päästövähennystavoitteeseen.

Oras Tynkkynen