Kansainvälisen ilmastopolitiikan perusta valettiin yli 20 vuotta sitten, kun valtiot hyväksyivät YK:n ilmastosopimuksen. Siihen kirjattiin koukeroinen mutta harmittoman oloinen toteamus.

Sopimuksen mukaan tarvitaan kaikkien maiden osallistumista ”yhteisen mutta eriytyneen vastuunsa ja kukin omien valmiuksiensa sekä sosiaalisten ja taloudellisten olosuhteidensa mukaisesti”. Kaikkien pitää siis osallistua ilmastotalkoisiin, mutta kaikilta ei voi vaatia tismalleen samaa.

Neuvotteluissa kirjaus on alkanut elää omaa elämäänsä. Osa valtioista – kärjessä arabimaat ja Kiina – tulkitsee sanamuodon niin, että sitovat päästörajoitukset koskevat vain teollisuusmaiksi aikoinaan luokiteltua ryhmää. Neuvotteluissa erottelusta puhutaan usein palomuurina.

Osin taustalla lienee vilpitön huoli siitä, että vanhat teollisuusmaat sysäävät kohtuuttoman vastuun ilmastotalkoista muille. Rikkaat arabimaat ja kiivaasti vaurastunut Kiina taitavat kuitenkin ajaa myös omaa etuaan piiloutumalla köyhien maiden taakse.

Ilmastosopimuksen solmimisen aikaan silloiset teollisuusmaat vastasivat valtaosasta maailman päästöjä. Sittemmin maailma on muuttunut olennaisesti eikä kahtiajako ole alkuunkaan niin selvä.

Kiina on noussut maailman suurimmaksi saastuttajaksi Yhdysvaltain ohi. Kiinalaisten päästötaso asukasta kohti on jo samaa suuruusluokkaa tai jopa korkeampi kuin Euroopassa.

Vanhakantaisen tulkinnan mukaan rajoitusten pitää koskea kyllä EU-maa Latviaa, jonka fossiiliset päästöt asukasta kohti ovat 0,9 tonnia vuodessa. Sen sijaan rajoituksiin ei voisi velvoittaa Qataria, joka tupruttelee päästöjä mykistävät 11 tonnia.

Ylimitoitettua palomuuria on yritetty murtaa useaan otteeseen. Kasvava joukko kehitysmaita tunnustaa, että maailma ei enää jakaudu siististi kahteen leiriin. Niiden oma etukaan ei ole päästää Kiinan kaltaisia maita kuin koiraa veräjästä.

Liman ilmastokokoukseen Brasilia toi oman esityksensä uudesta työnjaosta. Osallistumistapoja olisi kolme: 1) kaikki maan päästöt kattavat määrälliset tavoitteet, 2) talouden päästöintensiteettiin, päästöihin asukasta kohti tai poikkeamaan muuten toteutuvasta kehityksestä perustuvat tavoitteet sekä 3) kapeamman alan – esimerkiksi jonkin sektorin – kattavat tavoitteet.

Kaikkien maiden – aivan rutiköyhimpiä ja niukkapäästöisimpiä lukuun ottamatta – pitää rajoittaa päästöjään tavalla tai toisella. Teollisuusmaita ja muita halukkaita koskevat tiukimmat velvoitteet, muita muunlaiset. Maat voisivat liikkua vain yhteen suuntaan, kohti tiukempia sitoumuksia.

Tietokoneessa palomuuri toimii huonosti, jos se estää kaiken tietoliikenteen. Ilmastopolitiikassa palomuuri toimii huonosti, jos se jarruttaa ilmastonmuutoksen torjumista.

Uudessa ilmastosopimuksessa on korkea aika päivittää palomuuri. Ilmastotalkoisiin tarvitaan kaikkia maita ”yhteisen mutta eriytyneen vastuunsa” mukaisesti. Mutta suuret saastuttajat eivät voi paeta vastuutaan menneisyyteen vedoten.

Oras Tynkkynen