Ihmiskunnan tulevaisuus riippuu siitä, mitä tapahtuu jäälle. Tämä oli tutkijoiden viesti tilaisuudessa, jossa olin puhumassa Liman ilmastokokouksessa.

Jää vaikuttaa monin tavoin. Kun jäätiköt sulavat, nousee merenpinta hukuttaen alleen alavia rannikkoseutuja ja saarivaltioita. Yksin Andien alueella yli 80 miljoonan ihmisen vedensaanti riippuu kutistuvista vuoristojäätiköistä.

Jään hupeneminen taas vauhdittaa ilmastonmuutosta. Valkoisen jään alta paljastuva tumma maa tai vesi sitoo enemmän auringonsäteilyä. Ikiroudan alta taas pulpahtaa ilmakehään metaania, erityisen voimakasta ilmastokaasua.

Luvut ovat karuja. Esimerkiksi Bolivian jäätiköistä on menetetty jo puolet. Arktinen merijää hupenee nelisen prosenttia vuodessa.

Jäätiköiden varjelemiseksi ilmastonmuutos pitää rajoittaa siedettävälle tasolle. Valtaosa jo tunnetuista fossiilireserveistä – öljystä, maakaasusta, kivihiilestä – pitää jättää polttamatta.

Toisessa tilaisuudessa Limassa kysyin Yhdysvaltain entiseltä varapresidentiltä Al Gorelta, miten arktinen öljynporaus sopii kuvaan. Huonosti, Gore vastasi.

Arktinen öljynporaus on hyvin riskialtista, onnettomuuksien jälkiä on käytännössä mahdotonta siivota ja tuotanto on kallista. Ja näin saadaan öljyä, jota meidän ei pidä edes polttaa, jos olemme tosissamme taltuttamassa ilmastokriisiä. Siksi Arktiksella ei pitäisi porata öljyä lainkaan.

Toivottavasti Gorea kuuntelevat omistajaohjauksesta vastaava ministeri Paatero (sd.) ja liikenneministeri Risikko (kok.). Heidän mielestään valtionyhtiö Arctia Shipping voi auttaa arktisessa öljynporauksessa – riskitouhussa, johon ilmastolla ei yksinkertaisesti ole varaa.

Oras Tynkkynen